tiistai 29. syyskuuta 2015

Kameran takana / Behind the camera

Olen ollut taasen valokuvauskurssilla. Tai siis se on edelleenkin kaynnissa. Kurssi alkoi jo Suomessa ollessani (ilmoittautuminen oli ennen siskoni sairastumista) ja jainkin jalkeen. Onneksi olen saanut kirittya kiinni ja jaljella olisi enaa viimeinen tehtava.

I've been on a photography course. Actually it's still ongoing. The course started already when I was in Finland (the enrollment was before my sisters medical emergency) and I was way behind. Luckily I've been able to catch up and I only have the last assignment to do.



Nama kuvat olivatkin jo aikaisemmin blogissa mutta siis otin ne kurssin tehtavat mielessa. 

These two pictures were already in the blog but I took them for my assignments.



Kurssin aiheena on valo ja sen eri aspektit. Ollaan harjoiteltu kuvaamista erilaisissa valo-olosuhteissa: varjossa, taydessa auringossa, valon tullessa takaata tai edesta, siluettia,  catch light (en tieda mika taman suomenkielinen termi on), auringon saamista ruutuun ja sen efektit jne. 

The subject of the course was different aspects of light. We've been studying and practicing taking pictures in different kind of light: shade, full sun, backlighting, silhouette, catchlights, sun flare and haze etc. 


Niin paljon kuin valokuvaamisesta tykkaankin niin jotenkin tama kesa ja alkanut syksy on ollut kovin tahmeaa kuvien ottamisen suhteen. Muusa on ollut kateissa. Toivonkin etta se loytyisi pian uudestaan.

As much as I love photography somehow this summer and autumn has been a bit of a slump time in terms of taking photos. I've lost my muse. I hope I can find it soon again.


Viimeinen tehtava onkin ottaa sitten 6-12 kuvan sarja kuvia, jotka kertovat tarinan ilman selittavia sanoja. HUH! 

The last assignment is to take 6-12 pictures that will tell a story. No words to explain.  

tiistai 22. syyskuuta 2015

Lepakoita ja lepakkomiehia / Bats and batmet

Meilla todellakin on ollut yhta ja toista tana kesana. Silla aikaa kun olimme Suomessa meilla oli talossa (siis USAssa) lepakoita. SISALLA. Kaksi kappaletta. Toinen lenteli aamulla alakerrassa ja toinen loytyi pikkuneidin huoneesta kuolleena. Joka puolella oli lepakonkakkaa. Verhoissa, ikkunoissa, lattialla, petivaatteissa jne.
Voitte kuvitella minkalainen hardelli tasta syntyi. Lepakot kantavat taalla paljon vesikauhua. Kaiken kukkuraksi ne on rauhotettuja. Eli ei saa tappaa, myrkyttaa jne jne jne. 

We really have been having all kinds of things going on this summer. While we were in Finland we had bats in the house (our house in USA). INSIDE the house. Two bats. One was flying around in the morning downstairs and one was found dead in Little Miss' room. Bat poo every where: curtains, windows, floor, bedclothes etc.
You can only imagine what kind of mess it was and created for us to deal with. Bats carry rabies. In addition they are protected so you cannot kill them in any way.


Jostain ylakerran kautta ne olivat sisaan tulleet yon aikana. Toinen oli saanut paniikkikohtauksen ja kuollut yrittaessaan ulos.  Toisen mies sai ulos ovesta. 
Mutta sitten se siivoaminen. No, onneksi minun ei tarvinnut sen kanssa touhuta, mutta  kuitenkin. 
Pesulaan vietiin osa tavaroista. Osan oli mies pessyt itse. Pesemista ja desinfioitavaa riitti. Ja vielakin homma on kesken. Minulla on kasa leluja, jotka pitaa pesta kuumalla hoyrylla, seka  laja prinsessamekkoja, noita-asuja jne, jotka pitaa kayda lapi ja tarkistaa onko niissa mitaan. Luulemme ettei ole mutta pakko tarkistaa kuitenkin. Tama homma on kuitenkin jaanyt koiranhoitamisen, koulunalotuksen ja muun elaman jalkoihin. 

From somewhere upstairs they had come in during the night. One had gotten a panic attack and died while trying to get out. The other one my husband was able to get out the door.
But then the cleaning. Luckily I didn't have to do it, but still. Some of the things were taken to the dry cleaners. Some my husband had laundered himself. Cleaning, washing and disinfecting were the words then in August and still is. I have a pile of toys that I have to go through  and steam wash them as well as a pile of dress up clothes to check as well. I think there's nothing there but I have to do it for piece of mind. These have been put on the to do list because of everything going on with Mr G., school start and other life.

© vectortemplates.com

Jouduimme odottamaan syyskuun alkuun asti ennen kuin todelliset lepakkomiehet saapuivat paikalle tutkimaan kunnolla tilanteen ja tukkimaan kaikki mahdolliset sisaankulkuaukot muutamaa lukuunottamatta. Naihin muutamaan pistettaisiin lepakko-ovet. Lepakot paasevat siita ulos mutta eivat takaisin sisalle. Niiden annetaan olla paikoillaan marraskuuhun asti, jolloin ne poistetaan ja aukot tukitaan. 
Nyt ylin kerros on kuitenkin teipattu kiinni. Siis siella on todellakin kaikki mahdolliset venttiilit ja muut teipattu niin ettei sielta mitaan paase enaa sisalle. Ihan oikeiden lepakkomiesten kaynnista on nyt kolme viikkoa. Lepakoiden pitaisi olla poistuneet rakennuksesta. Meilla ei ole tietoa kuinka paljon niita on ollut ja kuinka kauan. Varisyttaa ajatellakin. 
Harmittaa vaan kun ylimmassa kerroksessa on vierastilat ja minun kasityovaltakunta, ja molemmat pitaisi siivota kunnolla ja saada valmiiksi perjantaina saapuvia viertaita varten. Meinasin kuitenkin odottaa viimehetkeen ennen kuin sen teen ja poistan teipit venttiileista. Ylakerta on ollut tosi kuuma lampoisten paivien takia ja ilmastointia ei ole oikein voinut kayttaa kun kaikki on teipattuna eli siivoominenkaan ei ole "saunassa" kiinnostanut.

We had to wait until beginning of September before the real  batmen arrived to investigate properly the situation and seal all possible entrances excluding few. These few were equipped with one way bat doors. They can get out but not back in. These doors will stay in place until November when they will be removed and those areas will be sealed as well. It's been now two weeks since these legit batmen came. The bats should have left the building. We don't know how long we've had them and how many. Still get shivers to think about this.
I'm a bit annoyed as the top floor houses my sewing/crafty area as well as guest bed. Both areas need good cleaning and get ready for this Friday as we get visitors. I intend to wait as long as I can before I do that and take the tapes off the vents. The top floor has been really hot because of warm days and the air conditioner has been out of picture with all the taped vents, I really haven't felt like cleaning in "sauna".

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mr. G

Suomessa ollessamme saimme viestia kotoota USAsta etta meidan papparainen Herra G. ei voinut hyvin. Oli ensin alakuloinen, ja sitten rupesi kipuilemaan. Ja huusi kivusta. Ei vain pienta alahdysta vaan siis ihan huutamalla huusi. Mies oli vienyt koiruuden pariinkin otteeseen paivystavalle (toinen kerroista keskella yota). Diagnoosi oli valilevyn pullistuma niskassa. 

While we were in Finland we got a message from home in USA that our old man Mr G. was not feeling well. First he just seemed down but started to have pain. And he was screaming with pain. Not just a small yelp but proper screaming. My husband had taken him to a emergency vet twice (one during the night). The diagnosis was herniated disc in his neck.



Kipulaakitys seka tulehdyskipulaakkeet taskussa koira pidettiin taydessa levossa. Mutta kun sekaan ei tuntunut auttavan. Me siis kiiruhdimme tyttojen kanssa pikimmiten kotiin. Tallainen oli tilanne kun paasimme kotiin: koiruus makasi boksissaan yllaolevan kuvan mukaisessa asennossa. Jos han liikkui vahan tuloksena oli kipu ja hirvea huuto. Tilanne paheni pahenemistaan ja kipua useammin ja reppana huusi kivusta useamman kymmenen sekunttia kerrallaan. Sydan siina sarkyi. Isompi neiti ei voinut kuunnella toisen kipua ja itki itkemistaan. Niin paha olo oli lapsella lemmikin tilanteesta. 

With some pain medication as well as anti-inflammatory medicine Mr G. was held in  complete rest. But that didn't seem to help. We changed our flights and rushed home. The situation was following when we got home: Mr G. was lying in his box in a position as the above picture most of the time. If he moved that caused pain and terrible screaming. The situation got worse and worse with pain more often and Mr G. cried in pain for several tens of seconds at a time. It broke my heart. Big Miss couldn't handle at all seeing him in pain and listening to his crying. She was extremely upset about our pet's situation. 


Lopulta meidan piti saada kardiologin lausunto mahdollista leikkausta varten. Tata varten joudutiin viemaan koiruus Bostoniin paivystavalle isolle  elainklinikalle, Angell Animal Medical Center. Ja sinne koira sitten joutui jaamaan yon yli. Seka neurologi etta kardiologi tutkivat koiruuden. Neurologi oli sita mielta etta jos vaan sydan sallii, leikataan koska kivut oli niin kovat ja pieninkin liike aiheutti sen.  Kardiologin tutkimuksissa selvisi etta ukkelin sivuaani sydamessa (josta meilla olikin tieto) olikin aika iso homma ja leikkaus ei olisikaan ihan itsestaan selvyys. Neurologi taman kuultuaan paatti kokeilla toisenlaista lahestymistapaa. Laakkeita vahan vaihdettiin. Koiruus pistettiin suoneen suoraan tulevalle opiaattipohjaiselle kipulaakkeelle. Ja tilanne katsottaisiin maanantaina aamusta uudestaan. Oli aika hirveeta jattaa koira sinne kun se huusi kivusta kun veivat sen pois. (Toisaaltaan kun neurologi soitti meille ensimmaisen kerran han sanoi etta teilla on maailman ihanin koira etta vaikka sita sattui tosi paljon niin ei ollut yrittanyt purra hanen tutkiessa koiraa).

We needed a cardiology consultation for possible surgery. For this we had to take him to a big emergency animal clinic in Boston called Angell Animal Medical Center.  And there he had to stay over night. Both a neurologist and a cardiologist examined him.  The neurologist was in the opinion after long talks that if his heart allows surgery would be the way to go and fix this as Mr G. was in so much pain. However, the cardiologist found that the heart murmur Mr G. had (and we knew about) was much worse than we anticipated and surgery wouldn't be as straight forward as we had thought. The neurologist decided on a different kind of approach after hearing this. He changed Mr G.'s meds and put him on an opiate based pain medication through IV. We would see how the situation was on Monday morning. It was absolutely terrible to leave him there when he was screaming in pain as they took him away. (On the other hand, when the neurologist called us for the first time he told as that we had the most wonderful dog in the world that even though he was in so much pain he hadn't even tried to bite him when he examined the dog.)

© Angell Animal Medical Center

© Angell Animal Medical Center

© Angell Animal Medical Center

Saimme paivittain kuvia (1-2) herra G:sta. Aivan uskomattoman hienoa palvelua. Niin pieni mutta tarkea asia meille. Joka paiva meille soitti myos laakari ja kertoi miten menee. Sunnuntaina meille tarjottiin mahdollisuus menna katsomaan meidan pojua. Paatimme ottaa tytot myos mukaan. Siina vaiheessa ei ollut tietoa mita tulee tapahtumaan. Mahdollisuuksia oli useampia: 1) koiraa ei leikata vaan kokeilla konservatiivista hoitoa, 2) koira kuvataan ja leikataan mutta anestesia aiheuttaisi mahdollisesti komplikaatioita ja mahdollisuutena myos koiran menettaminen, 3) koiraa ei voitaisi leikata sydamen takia ja kipuja ei saada konservatiivisin keinoin kuriin ja edessa olisi sen kaikkein vaikeimaan paatoksen teko. Eli meidan mielestamme tytoilla oli oikeus nahda G. jos jotain sattuisikin. 

We got 1-2 pictures of Mr G. daily. It was unbelievably wonderful service. Such a small thing but so important to us. Every day a doctor called us to tell how Mr G. was going. On Sunday we were given a chance to go and see our boy. We decided to take the girls with us. At that point we didn't know what was going to happen. There were several possibilities: 1) they won't operate the dog but try a conservative methods first, 2) the dog will have an MRI and surgery but because of his heart there might be complications with the anesthesia and we might loose him, 3) they couldn't operate the dog because of his heart condition and the pain wouldn't go away with the conservative methods and we would have to make the most difficult decision of all. So we thought the girls had a right to see Mr G. if something did happen.


Silla aikaa kun juttelimme neurologin kanssa kaytavalla yksi hoitajista oli antanut herra G:lle lelun ja koira muuttui hetkessa aivan toisenlaiseksi.  Han oli vaan maannut kun me tulimme eika halunnut vaihtaa asentoa. Heilutti meille toki hantaansa mutta makoili vaan. Lelun kanssa kaikki toisin. Neurologi selitti meille etta vaikka sydamen tila aiheuttaisikin vahan paan vaivaa leikkaus voitaisiin edelleen tehda jos sille olisi tarvetta. Mutta kun han naki herra G:n lelun kanssa han pisti viela jarrut paalle ja sanoi etta katsotaan tiistaina tilanne uudestaan. 

While we were talking with the neurologist in the hallway one of the nurses had given Mr G. a toy and he was completely different dog after that. He had been just lying down when we came and didn't move. He did wag his tail. With the toy he was all alert and playful. The neurologist had just explained to us that even though the heart condition caused a bit more concern they would still be able to do the surgery if there was need for it. But when he saw Mr G. with the toy he decided against the surgery yet again and said let's  see the situation on Tuesday again. 

© Angell Animal Medical Center

© Angell Animal Medical Center

Maanantaina han oli ottanut tipan pois ja tiistaina oli tutkinut koiran uudelleen, kaynyt sen kanssa ulkona ja soitti meille etta han lahettaa herra G:.n kotiin. Tilanne naytti valoisemmalta. Oli ollut paljon parempi ja pirteampi eika kipuillut muuta kuin nostettaessa.  Saimme siis koiran kotiin ja tiukat ohjeet jatkohoidolle. 

On Monday the neurologist had taken the IV away and had examined the dog again, had taken him out and called us that he would be sending Mr G .home. Things looked brighter. Mr G. had been much better and alert and didn't show signs of pain except when he was picked up. We got him home and strict instructions on his care. 



Taytta lepoa ainakin 4 viikkoa. Herralla on 6 eri laaketta, joita pitaa antaa eri aikoina. Mina herailen keskella yota antamaan koiralle laaketta ja hereilla kukonlaulun aikaan taas ja sitten pitkin paivaa.  Oli pakko tehda listaa etta mita ja milloin pysyakseni perassa. 

Complete forced rest at least for 4 weeks. He has 6 different meds that have to be given to him at different times. I'm waking up in the middle of the night to give him some and wake up early again and then give more meds several times a day. I had to make a list of what and when  so that I would remember everything. 


Mutta tama toimii. :) Koiruus on ollut kohta kolme viikkoa ilman kipuja! JEEEEEE! Edelleen jatketaan laakkeilla ja levolla. Viikottain ollaa yhteydessa neurologiin antaen tilannekatsauksia. Koiruus itse on sita mielta etta han on taysin terve! HAH! Herra ei ole koskaan suostunut syomaan boxissa eli han syo omalla paikallaan. Syoksyy kuin ohjus ruokansa kimppuun. Hyppaa boksista pois ja sinne. Ihanaa on kuitenkin etta tykkaa olla boksissa ettei tarvitse kuunnella koko ajan vinkumista. Hanella onkin oikein kunnon poikamiesboksi: tanskandogikin mahtuisi sinne. :D Peukutuksia siis G:n taydelliselle toipumiselle. Menee tassa viela aikaa mutta suunta on ainakin oikea.  

But this is working. :) Our doggie has been almost three weeks without pain! YAY! We're still continuing with meds and rest. We're in touch with the neurologist every week giving updates. Mr G. himself thinks he's completely back to normal! HAH! He has always refused to eat in his box so he eats in his normal spot. He darts to the food bowl leaping from the box and leaping back in as he knows he's going to get a treat. I'm so happy that he likes his box as listening to whining all the time would be really tough. Mr G .has a proper bachelor pad that would fit a great dane (literally). :D So keep your fingers crossed that he recovers completely. It will take time but at least we are going in the right direction.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Paluu normaaliinko? / Return to normalcy?

Blogi on ollut hiljainen ihan havyttoma kauan. Olen ollut kotona kohta kuukauden mutta jaksaminen on hiukan kortilla. Monesti on ollut mielessa etta pitaa kirjoittaa mutta ei vain ole jaksanut. 

The blog has been quiet too long. I've been home almost for a month but I've been tired and done only the must do things. Many times I've thought about writing but haven't had the energy in the end.



Sisareni Suomessa voi oikein hyvin. Hanen toipumisensa on ollut aivan uskomattoman nopea. Vahan yli kuukausi tapahtuneesta ja han oli kotona. Muuten on palautunut aivan ennalleen. Muistissa on ollut jotain pienta haikkaa mutta sillakin puolella on edistysta tapahtunut koko ajan. Nyt odottelee aikaa neurologiseen kuntoutukseen. Vaikka han onkin kotona niin han ei saa talla hetkella asua yksin. Aitini on siis nyt kaksi kuukautta ollut siskoni luona. Ensin meidan kanssa koiria hoitamassa ja nyt sitten sisareni seurana. 

My sister in Finland is doing very well. Her recovery has been unbelievably quick. A little over a month from her heart failure she was already home. She's back to normal except few minor issues with her memory. Even in that area she's progressing. She's now waiting time for a neurological rehab. Even though she has been home she has no permission to live alone. Our mother has been at her place now for two months, first with us taking care of the dogs and now staying with my sister so that she can be home. 



Me jouduttiin tyttojen kanssa lahtemaan Suomesta viikkoa aikaisemmin kuin meilla oli liput. Koiruutemme tuli todella kipeaksi ja mehan riensimme heti kotiin. Kerron tasta enemman eri postauksessa. 

The girls and I had to rush back home a week earlier than our tickets. Our dog became very sick and we had to get home quickly. I'll tell more about this in another post.



Koulut ovat alkaneet. Isompi neiti aloitti kolmannella luokalla ja uudessa koulussa (voi nyt kavella kouluun kun koulu on 7min kavelymatkan paassa). Pienempi neiti puolestaan on tana vuonna kolmena aamuna viikossa "koulussa".  Tanssit jatkuu ensi viikolla molemmilla tytoilla. Pikkuneidin tunnit sisaltaa nyt myos steppia baletin lisaksi. Isomalle neidilla tulee baletin ja stepin lisaksi jazz. 

Schools have started. Big Miss started third grade and in a new school (she can now walk 7min to school as the school is so close to us). Little Miss goes to pre school three mornings . Dance lessons are starting next week. Little Miss will add step to her repertoire and Big Miss jazz. 


Rutiinit alkavat loytaa paikoilleen. Helpottaa elamaa kummasti. Muutamia vierailijoitakin talle syksylle on tiedossa. Elama alkaa hieman rauhoittua ja se on hyva se. Nyt on tarvetta tasapaksulle, yllatyksettomalle elamalle vahaksi aikaa. 

Routines are starting to find their places. Makes life so much easier. Few visitors are also coming over this autumn. Life is settling down and that's good. Now we need plain, dull, no surprises living for a while.