torstai 16. toukokuuta 2013

Hyva siirto / Good move

Meidan aamu: Yksi lahti toihin 5.30. Yksi halusi ehdoin tahdoin kouluun vaikka maha oli kipea ja vahan lampoakin pukkas. Yksi odotti ystavaa aamiaisvieraaksi. Yksi opiskeli aamulla prinsessajuttuja (on aikamoinen prinsessa jo nyt).
Ompelukoneiden alastuominen oli ehdottomasti hyva siirto. Sen lisaksi etta sain itselleni ommeltua tunikan sain varkattya isommalle neidille kesayokkarin. Kangas on ihan ohukaista pehmeaa puuvillatrikoota. Ihan itse piirtelin kaavat yhdesta kesamekosta ja tarkoituksella jatin lyhykaiseksi (taalla kun nuo kesat on kuumat niin eipa sita yolla mitaan ihmeellista paalleen tarvitse - neiti vaan itse aina haluaa jotain yopaidan tynkaa aina, siis kesallakin). Eipa tuo kovin ihmeellinen teos ole mutta toimii. Ja oli ilmeisen mieluinen silla kuvan ottamisen jalkeen yokkari jai paalle vaikka kello naytti vasta iltapaivaa. Pikkuneiti katseli isosiskoaan uudessa yokkarissa sen suuntaisesti etta hankin haluaisi. Hmmm.....
Mittarissa komeilee tanaa +26C. Ihanaa. Aikamoinen tuuli. Tuntuu hassulta pitaa sisalla villasukkia jalassa mutta kun varpaat jaatyy. Olenkin siis istunut ulkona lammosta ja auringosta nauttien.

Our morning: One went to work 5.30am. One insisted on going to school even though she had tummy ache and little temperature. One is waiting for a friend over. One is doing research on how to become a princess (well she is already).
It was a really good move to bring the sewing machines back down. In addition of making the tunic for myself I managed to make a summer nightie our of extremely flimsy cotton knit. The pattern I drew from one of her summer dresses and on purpose left it quite short (as you know the summers are quite hot here and you really don't need a nightie on but she always insists on wearing one). It's nothing special really but it seems to work. And apparently it was a good one as the nightie stayed on after I took the photo and it was only afternoon. Little miss was eyeing the nightie like she would want one too. Hmmmmm.....
It's +26Celsius today. Lovely! Quite a wind though. It feels funny to wear woolly socks inside but my toes are freezing. That's the reason I've been sitting outside enjoying the warmth and sun.





1 kommentti:

  1. Very sweet! Does her teddy bear have matching pjs? Too cute. The lightweight knit will be perfect for the summer. Love her expression in the photo too. :)

    VastaaPoista