keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Voihan raka / Oh bugger

Taalla on molemmat neidit rakataudissa. Pikkuinen erityisesti karsii kolmatta paivaa siita etta yskittaa ja nena on ihan tukossa. Kaikki keinot on kaytossa, yskanlaakkeesta, Vics vapo rub salvasta, vaahtokarkkimaitoon (vaahtokarkki on kuulemma yksi parhaita yskan taltuttajia ja tuntuu se tepsivan ainakin jos saa sita juotettua neidille tarpeeksi. Ja kun on kurja olo niin kankattaa ja itkettaa ja nuhjutetaan koko ajan mamissa kiinni.
Paivaunista pikkuisella ei tullut yhtaan mitaan tukkoisen olon takia. Yllattavan hyvin neiti on kuitenkin jaksanut. Odotan koska se vasyneen kiukkuaminen alkaa.
Kaytiin vahan ajelullakin tyttojen kanssa. Luulin etta pikkuinen olisi nukahtanut autoon mutta ei. Ajelun kohteena oli myyntiin tullut talo, joka paperilla naytti oikein hyvalta. Halusin nahda paikan paalla minkalainen talo itsessaan oli. Talossa ei sinansa mitaan vikaa (vaatii vahan nykyaikaistamista ulkopuolelta) mutta tontti ei innosta ei sitten patkan vertaa. Matkalla nahtiin myos kymmenen villikalkkunaa kopottelemassa jonossa tien yli.
Nyt odotan vaan neitien kuukahtamista ja etta voimme jatkaa Taru Sormusten Herrasta triloagian katsomista. Eilen ei onnistunut kun meidan pienimuotoinen "marttakerho" kokoontui meilla.

Both misses have cold and that means lots of coughs and runny noses. Especially the little miss is suffering from it (third day now) as she's completely blocked. All possible ways to relieve her are in use from cough medicine, Vics vapo rub and warm marshmallow milk amongst others. And you know how it is when the small ones are not feeling well: they are cranky, crying and clingy.
She was not able to sleep her nap. I'm amazed how well she's had the stamina to stay up. I'm waiting for the tired crankiness to kick in.
We did a little drive with the girls. I thought that the little one would have fallen asleep in the car but no. We went to see a house on sale which seems very good on paper. I wanted to see with my own eyes the area where it is and the house and plot themselves. The house seems ok (needs some updating on outside) but the plot is not at all good. On the way we also saw ten wild turkeys marching in a line over the road.
Now I'm just waiting for the girls to go to bed so that we can continue the Lord of the Rings trilogy. Last night it was out of the picture as our small crafty/knitting/crocheting club met at our place.



2 kommenttia:

  1. Voi teitä!Paranemisia! tuosta vaahtokarkkimaidosta en ole kuullutkaan. Sulatetaanko ne niinku maitoon vai miten? Jännä keino, vaan hyvä jos edes joku auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Peppi. Toivotaan tosiaan etta tytot paranee nyt pian. Eilinen ilta seiskasta kymmeneen kuunneltiin hirveeta yskimista vaikka kaikki dropit ja keinot oli kaytossa. Vaahtokarkit (aika paljon) sulatetaan kuumaan maitoon ja annetaan jaahtya niin etta sen voi juoda. Toinen vaihtoehto on syoda muutamia isoja vaahtokarkkeja niin etta ne alas mennessaan "kuorruttavat" kurkun. :D Ei hullumpi yskanlaake!

      Poista