keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Huolta / Concerns

Huoli ystavan terveydentilasta on suuri. Aika akillisesti tuli tama. Terve, terveelliset elamantavat omaava nainen ja sydan oireilee. HUI! Autan kaikin mahdollisin tavoin, joilla minun sallitaan auttavan (esim. vien hanen tyttarensa aamulla kouluun samalla kuin omani ja tuon kotiin. Ahdistaa kuitenkin se etten voi auttaa niin paljon kuin haluaisin. Siihen vaikuttaa myos kovasti perheen kulttuuri/t ettei apua huolita niin paljon kuin ehka voisi. Toivon vain etta tama on ohimenevaa. Herattaa kylla taas ajattelemaan omalla kohdalla asioita.
Kavin aamulla heti kahdeksan jalkeen kirjakaupassa nuorimmaisen kanssa. Hypistelin siella ompeluskirjoja.
Kirjakaupasta koukkasimme paspiksia tilaamaan (vaikka IKEAsta ostetut kehykset olivat kuin nappiin niin paspiksen aukko on aavistuksen liian iso kummallekin julisteelle). Halusin siis uudet paspikset. Ja sitten viela ruokakauppaan. Vahan varia kotiin tuo ostamani tulppaanit.
Aika tuottelias aamu.
Iltapaiva menikin sitten ruokaa laitellessa, pyykkia pestessa, korjaillessa leluja pois lattialta vaikka kuiknka monta kertaa jne. Sita samaa mita aina.

I have a deep concern for my friend's health. Quite sudden. Healthy woman who leads a healthy lifestyle and her heart is ailing. Scary! I'm helping in all possible ways I'm allowed (e.g. taking her daughter to and from school with mine) but because of the culture/s in that household I'm not allowed to help as much as I would like to and maybe they should let me. I just hope this is temporary and her health is restored soon. It does make you consider your own life.
Visit to the bookstore with the younger one immediately after taking the girls to school was very welcome. I was looking at some sewing books.
From the bookstore to order some new mounting cards (even though the IKEA frames I got for my posters are perfect the I need a slightly smaller view in the mounting card). And then the groceries. I also brought home some tulips to give some color. Quite productive morning.
Afternoon was then spent making food, doing laundry, putting away toys several times etc. The same old, you know.




2 kommenttia:

  1. Ihana asia, kun haluat noin auttaa sairastunutta♥ Se on varmasti tärkeä asia. Ihana tuo pupukuva -sinulla on sellaista "satukuvasilmää" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai haluan auttaa koska minulla on siihen mahdollisuus. Ja se on tarkeaa etta auttaa. Kiitos, Henna. Jompikumpi tytoista oli pupun lumihiutalepuun alle laittanut. Siite se loytyi ja naytti niin kivalta etta oli pakko tarttua kameraan. :)

      Poista